Etsi
  • Orkesterin Blogi

Soittimet

Päivitetty: maalis 1


Helsingin balalaikkaorkesteri, kuten muutkin venäläisten kansansoitinten orkesterit, koostuu soitinryhmistä sinfoniaorkestereiden tapaan. Pääsoittimet ovat balalaikat ja domrat, näiden lisäksi olennaisena osana orkestereihin kuuluvat harmonikat, puhallinsoittimet ja lyömäsoittimet.


Balalaikka


Balalaikka on kolmikielinen venäläinen kansansoitin. Balalaikkojen soitinryhmään kuuluvat prima-, sekunda-, altto-, basso- ja kontrabassobalalaikat. Primabalalaikka on solistinen soitin, kun taas muut ryhmän soittimet ovat selkeästi säestäviä soittimia.

Viritys:

primabalalaikka    e1-e1-a1 sekundabalalaikka    a-a-d1 alttobalalaikka    e-e-a bassobalalaikka    E-A-d kontrabassobalalaikka    E1-A1-D1


Domra


Domra on kolmikielinen kvarttiin viritetty venäläinen kansansoitin. Domrien soitinryhmään kuuluvat prima-, altto- ja bassodomrat. Suurissa orkestereissa saattaa näiden soitinten lisäksi olla käytössä myös pikkolo-, mezzosopraano-, tenori-, ja kontrabassodomria. Domrien rooli orkesterissa on sama kuin jousisoittimilla sinfoniaorkesterissa.


Viritys:

primadomra        e1-a1-d2 alttodomra        e-a-d1 bassodomra        E-A-d1


Balalaikan ja domran historia


Venäläisten kansansoitinten balalaikan ja domran historia on jokseenkin hämärän peitossa; on kuitenkin todennäköistä, että niiden juuret ovat Mongoliassa. Tähän viittaa mm. balalaikan nimi, joka on johdettu mongolian tai tataarin kielen juoruamista merkitsevästä sanasta bala. Domraa vastaavat puoliympyrän muotoiset kielisoittimet ovat peräisin jo ajanlaskumme alusta, ja niitä on useilla eri kansoilla erinimisinä. Domran sukulaissoittimia onkin Aasiassa lukuisia, mm. kazahien dombra.


Muinais-Venäjällä vaikuttivat kiertelevät muusikot skomorohit. He olivat ammattimuusikoita ja viihdyttäjiä; he myös tanssivat, näyttelivät, kertoivat tarinoita ja esiintyivät klovneina. Erittäin suosittua ohjelmistoa olivat pilkkalaulut vallanpitäjistä. Heidän pääsoittimenaan oli domra. Skomorohien asema hankaloitui merkittävästi 1600-luvulla, kun ortodoksinen kirkko kielsi soitinmusiikin esittämisen. Vuonna 1648 kieltoon yhtyi tsaari Aleksei Mihailovits, joka määräsi moraalin ja väärien uskomusten eliminoinnin nimissä skomorohien domrat ja muut heihin yhdistetyt soittimet tuhottaviksi. Patriarkka Nikon määräsi, että kaikki skomorohien soittimet piti kerätä Moskova-joen varteen viiteen suureen kokkoon ja polttaa julkisesti. Määräystä rikkovat määrättiin vangittavaksi ja lähetettäväksi Venäjän silloiseen periferiaan Ukrainaan. Teko merkitsi kuoliniskua skomorohien ammattikunnalle. Siitä seurasi myös se, että venäläisten kansansoitinten historia on jäänyt hämärän peittoon, sillä tuolta ajalta ei ole säilynyt ainuttakaan domraa nykypäivän tutkijoiden tutkittavaksi. Domrien tuho teki tilaa toiselle soittimelle, balalaikalle. Balalaikkoja hävitys ei koskenut, koska niitä ei yhdistetty skomoroheihin.

Balalaikka oli kansanomaisen luonteensa ja käyttötarkoituksensa takia elinvoimainen ja säilyi läpi vuosisatojen. Erityisen suosittu se oli venäläisten keskuudessa 1700-luvulla, mutta 1800-luvun puolivälissä se oli vaipua unohduksiin. Syynä siihen oli kansan suosikkisoittimeksi noussut haitari. Balalaikkaa soittivat enää kaikkein köyhimmät; ne joilla ei ollut varaa ostaa haitaria.


Uuden tulemisen balalaikka koki 1800-luvun lopulla, kun nuori aatelinen Vasili Vasilevits Andrejev päätti kansallisromantiikan hengessä kehittää balalaikasta konserttisoittimen. Andrejev oli saanut musiikillisen koulutuksen pääsoittiminaan viulu ja piano, ja yhdessä pätevien soitinrakentajien kanssa hänen onnistui luoda balalaikasta konserttisoitin ja soitinryhmä, johon kuului prima-, altto-, basso- ja kontrabassobalalaikka. Andrejevin balalaikkayhtye esiintyi julkisesti ensi kerran vuonna 1888, ensin Pietarissa ja sitten Moskovassa. Vuonna 1892 yhtye teki jo kiertueen Ranskaan ja Andrejev valittiin Ranskan Akatemian jäseneksi. Andrejev keksi myös oivan tavan edistää balalaikkaharrastusta: hän alkoi opettaa Pietarin varuskuntien sotilaille balalaikan soittoa. Upseerit olivat tyytyväisiä, kun sotilailla oli muuta tekemistä kuin juopottelu. Parhaat soittajat värvättiin opettamaan muita, ja niin harrastus alkoi levitä. Vuonna 1896 balalaikkayhtyeeseen liitettiin domrat ja nimi muutettiin Isovenäläiseksi orkesteriksi. Vuonna 1900 Andrejevin Isovenäläinen orkesteri edusti Venäjää Pariisin maailmannäyttelyssä, jossa Andrejeville myönnettiin Ranskan kunnialegioonan kultainen mitali. Vuosina 1909-1910 Andrejevin orkesteri teki maailmankiertueen Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, minkä seurauksena venäläisten kansansoitinten suosio levisi ja orkestereita perustettiin ympäri maailmaa. Venäjän vallankumouksen myötä kansansoitinten suosio vain lisääntyi, sillä Neuvostoliiton tarkoituksia kansansoitinorkesterit palvelivat hyvin niiden kansanomaisen luonteen vuoksi. Kansansoitinten opiskeluun luotiin ainutlaatuinen musiikkileikkikoulusta yliopistoon jatkuva akateeminen koulutusjärjestelmä, joka on täysin voimissaan tänäkin päivänä.

0 katselukertaa

©2019 by Helsingin Balalaikkaorkesteri. Proudly created with Wix.com